Kuntosalista Ironmaniin – Annien tarina

Oli tammikuu 2011. Uusi vuosi, uusi minä. Kuten monet noista "uudenvuoden lupauksista", olin päättänyt laihduttaa ja tulla paremmaksi. Olin hengästynyt kävellessäni portaita ylös, joten minun piti tehdä muutos. Lukemattomien muiden kanssa tuohon aikaan vuodesta liityin kuntosalille. En tiennytkään, olin menossa elämää muuttavalle matkalle.

Aluksi en voinut tehdä paljoa - vain kaksikymmentä minuuttia crosstrainerilla. Olin kuitenkin innokas parantamaan. Ei kestänyt kauan rakentaa puoli tuntia ennen kuin tajusin sen, olin jopa pari tuntia tasolla 20, hikeen tippumassa, hiukset kipsissä otsassani. Se on hämmästyttävä tunne, eikö niin?

Vietin ensimmäiset kuukaudet kehittääkseni kuntoani kardio- ja vastuskoneilla. Sitten kun aurinko alkoi paistaa ja talvi kääntyi kevääksi, ostin itselleni pyörän. Ensimmäinen pyöräni 20-vuotiaana!

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut, joten ajattelin, että hyvä tapa aloittaa oli työmatka Lontoon halki. Ensikertalaisena tämä saattoi tuntua melko rohkealta suunnitelmalta, mutta huolimatta ilmeisestä "mitä olisi voinut tapahtua" siitä tuli upea tapa matkustaa pääkaupungin läpi ja se toi minulle itsenäisyyden tunteen.

Samaan aikaan aloin juoksemaan ulkona, mikä oli minulle täysin uusi käsite. Asuin vastapäätä kaunista puistoa, vain mailin päässä. Tarvittiin vain upea keväinen lauantaiaamu ja se oli siinä. En katsonut enää koskaan taaksepäin.

Tein ensimmäisen off-road-duatlonini seuraavana helmikuussa. Olin niin innoissani. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hengähtää, koska lämpötila oli leuto -6°C!

10 km juoksu, jota seurasi 40 km maastopyörä, päättyi 5 km juoksuun.

Parhaat. Päivä. Koskaan. Se tuntui pisimmältä matkalta, jonka ihminen on koskaan kulkenut, mutta mikä tunne maalissa!!

Olin koukussa. Siitä hetkestä lähtien en voinut laskea, kuinka monta jäätävän kylmää, varhain aamulla aloitusta olen nostanut itseni märkäpukuun (unohdan talkin - ei suositella). Mutta muistan jokaisen.

Vuoden 2016 lopulla rakkauteni pitkän matkan juoksuun otti vallan ja alkoi hallita harjoitteluani.

Vuosi 2017 alkoi mahtavana. Murskasin maraton-PB:ni Berliinissä, juoksin ensimmäiset 100 kilometriä, sain kymmenen parhaan sijan Sussexin maratonilla ja pitkiin pitkiä viikonloppuja harjoitteluillani valtavasti valmistautuakseni täyteen kesään ultramaratonien ja pitkien triathlonien kanssa. Sen ei ollut tarkoitus olla. Valitettavasti kantapään luumurtuma ja repeytyneet jänteet pysäyttivät harjoitteluni vuoden toisella puoliskolla.

Olen työskennellyt nyt takaisin pitkän matkan harjoitteluun, mutta minulla on aina kipua oikeaan jalkaani. Se on muistutus lähestyä harjoittelua huolellisesti ja kärsivällisesti. Harjoittelun aikana loukkaantuminen ei ollut hauskaa, mutta onnettomuuksia sattuu ja me kaikki voimme joskus syyllistyä liialliseen harjoitteluun.

Olen oppinut luottamaan omaan henkiseen vahvuuteeni ollakseni kärsivällisempi ja älykkäämpi harjoittelun kanssa. Henkinen voima saa sinut myös kisapäivästä läpi. Rauhallinen ja kärsivällinen oleminen kilpailun aikana ja usko itseeni ovat tärkeimpiä asioita, joista pidän kiinni, sekä vain nauttia koko hetkestä.

Vuodesta 2019 on luvassa jännittävä vuosi. Odotan innolla Lontoon maratonia, 106 km:n juoksua Isle of Wightin ympäri ja Ironmania heinäkuussa. JOGLEn (John O'Groats Lands Endiin) juokseminen kesän lopulla päättää vuoden mukavasti.

Ja hengästyn edelleen portaita ylös kävellessäni, mutta jotkut asiat eivät vain helpota!

[Kuntosalista Ironmaniin – Annien tarina: https://fi.sportsfitness.win/urheilu/triatlon/1005054696.html ]