Revival:Matkani sivusta avausvetoon

Ennen kuin minusta tuli äärimmäinen valmentaja, en osannut kertoa eroa avoimen ja tauon välillä, vyöhykettä leikkauksesta tai mitään! Pelasin pari tuotantokautta yliopistossa, mutta tuskin osasin heittää. Kun repäsin ACL:ni Illinoisin yliopiston Urbana-Champaignin Menacen tiimin kesäkokeiluissa, se oli viimeinen kerta, kun näin äärimmäisen frisbee-levyn vuosiin, asuessani Ranskassa kaksi vuotta ennen kuin palasin Illinoisiin juuri ennen vuotta 2015. aloittaa uuden työn Neuqua Valley High Schoolissa. Siellä lopullinen urani näki elpymisen.

Eräänä iltapäivänä näin lukiojoukkueen, eVyn, pelaavan äärimmäistä ulkona. Kävelin joukkueen luokse ja esittelin itseni Javalle, poikien A-joukkueen päävalmentajalle. Aloimme jutella, ja lopulta keskustelun aihe nousi äärimmilleen. Kun kerroin hänelle, että olin pelannut vähän pari vuotta sitten ja olin kiinnostunut valmentamaan tyttöjen joukkuetta, Java syttyi tilaisuuteen saada uusi valmentaja. Haluan oppia uusia asioita, jotka voivat joskus olla pelottavia, kun tiedän, että saatan epäonnistua ennen kuin onnistun, mutta hänen innostuksensa ja rohkaisunsa näkeminen oli hyvä merkki tuleville asioille.

Ensimmäisen harjoituspäivän aikana tiesin, että minun olisi mukauduttava ja selvitettävä asioita matkan varrella, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon urheilusta tiedetään. Eräänä iltana kaikki valmentajat kokoontuivat suunnittelemaan vuoden opetussuunnitelmaa, jossa opin lisää eri näkökulmista. Kun pääsimme kentälle, muistan vain hämmästyneeni siitä, kuinka lahjakkaita nämä lukiolaiset olivat. Se oli hullua! Heidän joukkuekemiansa oli murtumaton – he kaikki napsahtelivat kentällä ja sen ulkopuolella – ja pidin siitä, kuinka tukevat valmentajat tukivat heitä. He varmistivat, että joukkueen kapteenit otettiin mukaan mahdollisimman moneen päätökseen, millä oli pysyvä vaikutus joukkueen johtamiseen. Ympäristö oli niin mukava ja inspiroiva, että en voinut lopettaa raivoamista parhaalleni (mieheni Joelille), joka näki sen positiivisen vaikutuksen minuun.

Aivan kuten valmentajat rohkaisivat pelaajiaan, he olivat erittäin tukevia ja kärsivällisiä minua kohtaan ensimmäisen vuoden valmentajana. Työskentely Jamie Wolfin, Sam Wolfin ja Andrew Baginskin kanssa todella auttoi saamaan tämän urheilulajin henkiin, ja valmentaessani joukkueen ensimmäisen turnauksen sinä vuonna tiesin, että haluan jatkaa äärimmäisen pitkäjänteistä valmennusta. Ennen kuin valmensin eNVyn kanssa, valmensin poikien jalkapalloa Neuquassa kahden upean valmentajan, David Rosenburgin ja Joe Moreaun, kanssa. He olivat erittäin tukevia kollegoina, joten oli hienoa, että tämä valmennusosa säilyi, kun vaihdettiin jalkapallosta äärimmäiseen. Muista valmentajista tuli työperheeni, ja heidän touhunsa ja myötätuntonsa ruokkivat haluani olla mahtava valmentaja näille pelaajille.

Lopulta näin valmennusvastuuteni vähitellen laajenevan, kunnes ansaitsin mahdollisuuden avustaa taitojen kehittämisharjoittemme johtamisessa. Melkein välittömästi suurin haaste oli tyttöjen hälinän yhteensovittaminen! Olen luonnostaan ​​urheilullinen ja luonnostaan ​​utelias taitojen parantamiseen tähtäävien harjoitusten vivahteita kohtaan, joten pidin lasten kanssa työskentelystä ja heiltä oppimisesta sekä yhtä rakastetusta vinkkien jakamisesta! Jamie ja Andrew auttoivat myös löytämään minulle sopivat taidot opettaa, joten en koskaan ollut mukavuusalueeni ulkopuolella.

Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin pelaajien kanssa ei vain lisännyt itseluottamustani valmentajana, vaan se sai myös kutinaa palata kentälle pelaajana. Eräänä päivänä muut valmentajat kutsuivat naispelaajia eri Chicagolandin aikuisseurajoukkueista kamppailemaan lukiolaisiamme vastaan. Oli mahtavaa nähdä ihmisiä kulman takaa vanhasta kaupunginosastani Chicagossa ajavan yli 30 mailia Napervilleen ja omistavan aikaansa auttamaan tyttöjämme parantamaan peliä! Kentällä näkemäni innoittamana päätin kokeilla yhdessä seurajoukkueista, Frenzystä, ja päädyin joukkueen jäseneksi! Vähän aikaa myöhemmin päädyin muuttamaan työpaikkaani, enkä valitettavasti voinut enää valmentaa enVyä, mutta olen silti saanut mahdollisuuden nähdä niitä upeita valmentajia ja pelaajia keskiyöllä, HATissa tai muissa teematurnauksissa!

Paluu urheiluun yhtä aikaa valmentajana ja pelaajana ruokki sisälläni tulta luodakseni itselleni uusia haasteita ja samalla opetti minulle nöyryyden tunnetta. Siitä lähtien, kun aloin olla mukana Frenzyssä, olen tullut tietoisemmaksi terveydestäni ja fyysisestä kunnostani ja edistynyt hitaasti kohti urheilijaa, joka olin ennen loukkaantumistani. En kuitenkaan olisi päässyt näin pitkälle ilman joukkuetovereitani, jotka ovat olleet sekä cheerleadereitani että opettajiani. Erityisesti haluan kiittää dishie-nimiäni, Amelia Lentziä ja Wendy Rochonia, jotka ovat sietäneet kaikki kysymykseni ja kannustaneet minua jatkamaan taitojeni kehittämistä ja uusien korkeuksien saavuttamista.

[Revival:Matkani sivusta avausvetoon: https://fi.sportsfitness.win/urheilu/Ultimate-Frisbee/1005054730.html ]